Taimikonhoito takaa parhaan puuaineksen kasvun
Taimikko on alle kolmemetristä puustoa, minkä jälkeen puhutaan nuoresta metsästä. Hoidamme taimikkosi kuntoon, jotta parhaalla puuaineksella on mahdollisuus kasvaa. Taimikon kasvua haittaavat alkuvaiheessa heinät ja vesakko, jotka tukahduttavat taimia alleen. Myöhemmin taimikko kaipaa harvennusta, jotta pystyyn jäävillä puilla on tilaa kasvaa. Suunnittelemme ja toteutamme taimikon hoidon siten, että hoitokulut katetaan mahdollisuuksien mukaan hakkuista saatavilla tuloilla.
Taimikonhoitoon on myös mahdollista saada valtion Kemera-tukea. Neuvomme mielellämme kaikissa tukiasioissa osana metsänhoitopalveluitamme ja voimme myös hakea tukea asiakkaamme puolesta.
Taimikonhoito nopeuttaa puuston kasvua
Taimikon hoitoon kannattaa sijoittaa, sillä se näkyy tulevaisuudessa laadukkaina tukkipuina eli kasvaneina tuloina. Taimikon hoito myös kasvattaa metsätilan arvoa.
Ota yhteyttä asiantuntijaan
Puh.045 1673278
hyvinkaanmetsurit@gmail.com